
Viitisen kuukautta opiskelijaelämää Prahassa (ja ehkä vähän reissaamista muuallakin Euroopassa)
lauantai 31. maaliskuuta 2012
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Listoja ja kuvia
Oikein keväinen tervehdys täältä! Oon pahoillani pienoisesta tauosta, mutta elämä on oikeastaan jatkunut aika tasaiseen tahtiin, edellisen merkinnän tapaisesti viikot kuluu. Oon tosin ehkä myös opiskellut vähän enemmän ja käynyt muunmuassa teatterissa parikin kertaa. Ainoa muutos elämässä täällä on Bethin poismuutto ensi viikonloppuna. Toisaalta harmittaa, koska harvalla on käynyt noin hyvä tuuri kämppiksen kanssa, mutta toisaalta ihan kiva jos saan pitää tämän huiman lukaalin ihan vaan itelläni koko loppukevään!
Viime viikonlopun jälkeen myös ensimmäistä kertaa vähän tarkistelin kunnolla pankkitilin tilannetta. Vaikka elämä ja ulkona käyminen on täällä halpaa, niin jos sitä tekee esim. 5 kertaa viikossa, rahat alkaa hupenemaan hyvinkin nopeasti. Nyt siis pari päivää säästöliekillä, sillä ensi viikonloppuna poistun ensi kertaa Prahan ja itseasiassa koko Tsekin tasavallan ulkopuolelle, lähdemme isohkolla porukalla Wroclawiin Puolaan. Odotan reissua kovasti innolla ja ehkä myös vähän kauhulla (aikamoisten persoonien kanssa olen lähdössä liikenteeseen ja kyseessä on myös "vodkan pääkaupunki")!
Nyt laiskotuttaa, joten loppumerkintä tulee listoina. Ja pari kuvaakin.
MITÄ JUON ENITEN
-Olut
-Cola
-Viini/Mimosa
-Vesi
-Tee maidolla (englantilainen kämppis you know)
MITÄ SYÖN ENITEN
-wokkivihannekset ja nuudeli (asuntolalla)
-pestopastasalaatti (asuntolalla)
-paistettu juusto (monen tsekkiravintolan "kasvisvaihtoehto")
-vegebuffettiravintoloiden ruoka (niitä on täällä paljon)
KIVOINTA ON TÄLLÄ HETKELLÄ
-juurikin alkanut keväinen auringonpaiste
-se että osaan jo kulkea kaupungissa aika hyvin
-ihmiset. En ois ikinä uskonut löytäväni näin nopeesti näin kivoja ihmisiä ympärilleni
-vapaapäivä, jonka aikana olen maksanut vuokran, käynyt kaupassa ja siivonnut
-järvi, joka on lähellä asuntolaa (tosin Suomen mittakaavassa se ois ehkä enemmänkin likaisehko, isohko lampi)
TÄLLÄ HETKELLÄ ÄRSYTTÄÄ
-rahankäyttö
-oma laiskuus opiskelujen suhteen, koulua kuitenkin on hurjat neljä kurssia
-oma laiskuus yleensä. Tässä kaupungissa ja koko Euroopassa kuitenkin ois vielä aika paljon nähtävää ja tehtävää
-jenkkivaihtarit. Voisin kirjoittaa niistä kokonaisen merkinnän
-asuntolan keittiö. Pakko vaan tehä soppaa, pastaa ja wokkia, vaikka uunivihanneksia ja soijapyöryköitä tekis mieli
-en ole kuntoillut ollenkaan, ja sen kyllä tuntee ja näkee
MITÄ ODOTAN ENITEN KOTIINPALUULTA (vaikka eihän näitä vielä sais miettiä)
-ystävien ja heidän uusien koirakavereidensa näkemistä
-Elinan ja Severin vauvan näkemistä
-kuivaa omenasiideriä
-kuntosalia
-saunaa
-Ilosaarirockia
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Viikko täällä
Tarkoituksenani oli tehdä selkeä merkintä siitä, mitä viikon sisällä täällä on kerennyt tapahtumaan. Joudun kuitenkin rehellisyyden nimissä sanomaan, että täällä menee bileiden, valvomisen, luentojen ja ohjelman vuoksi päivät melko helposti sekaisin. Yritän kuitenkin, eli viime viikko näytti kutakuinkin tältä:
MAANANTAI: Heräsin viikonlopun jälkeen todella kipeänä, mutta maanantaiaamuisin on suosikkiluentoni, Hollywood and Europe, joten oli vaan pakko nousta ja selvitä yliopistolle. Luennot ovat onneksi vain kolme tuntia, joista puolet menee elokuvien katsomiseen. Luentojen jälkeen palasin asuntolalle pyykkäämään ja lepäämään. Illalla ohjelmassa oli teatterianalyysikurssin ensimmäinen teatteriretki. Kävimme katsomassa Gottland-nimisen tsekkiläisen näytelmän yhdessä kaupungin lukuisista pikkuteattereista. Esityksen aikana huomasin olevani todella kipeä; niiskutin, yskin ja tunsin kuinka kuume nousi. Taisin jopa nukahtaa hetkeksi. Näytös oli tauon kanssa 2h 40min, mutta kuumeen ja rään kanssa se tuntui lähemmäs tuplasti pidemmältä. Selvisin asuntolalle lähempänä yhtätoista ja kävin samantien nukkumaan.
TIISTAI: Heräsin edelleen kovin kipeänä, ja päätin jättää iltapäivän Europe between Hitler and Stalin-luennot väliin. Onnekseni huomasin iltapäivällä, että luennot oli peruttu muutenkin. Olin koko päivän kiltisti asuntolalla, kävin vain hakemassa inkivääriä, hunajaa ja vitamiineja lähikaupassa. Ette usko miten vaikeaa on, kun kuulee ihmisten lähtevän rientoihin ja itse makaa vällyjen alla säälittävänä!
KESKIVIIKKO: Heräsin paljon parempivointisena. Suurin osa luennoista oli keskiviikkona peruttu opiskelijoiden ja opettajien protestoidessa. Alkuillasta lähdimme kuitenkin asuntolasta pienellä porukalla Survival Czech-kurssille, jota ei aikataulujen takia voitu perua. Kurssin jälkeen mun olis pitänyt mennä oopperaan teatteriryhmän kanssa, mutta jätin sen väliin, koska olisin joutunut kiirehtimään (eikä oo ees mitään oopperavaatteita kaapissa). Kävin suomalaisen Anun kanssa syömässä thairavintolassa, ja juomassa muutamat oluet terassilla! Kyllä, joimme olutta kahvilan ulkopuolella. Sää oli viime viikolla mukavan leuto, joten kun oli takkia ja kaulahuivia sopivasti, niin ei palellut yhtään! Terassilta siirryimme Propagandaan, joka on suosittu Erasmus-baari täällä. Propagandassa oli tarkoitus olla karaokeilta, mutta itse kuulin vain yhden ihmisen laulavan yhden kappaleen. Meidän porukasta Agi ja Karolina odottivat yli puoli tuntia vuoroaan, mutta mitään ei vaan tapahtunut. Vietimme kuitenkin loppuillan oluen parissa Propagandassa ja palasimme melko tutulla kaavalla hieman jatkoilemaan asuntolan käytävään.
(tässä kohtaa ennen jatkamista täytyy sanoa, että torstaista sunnuntaihin muistot ovat hieman sekavat, koska tein asioita päivällä ja kävin jonkinnäköisissä bileissä joka ilta...)
TORSTAI: Taisin nukkua melko pitkään. Lähdin kuuden aikaan suomalaisten Annin, Sannan ja Vilhelmiinan asunnolle. Pääsin kokkaamaan oikeaan keittiöön oikeaa ruokaa! Keittiössä muistin miten tärkeä zen-harrastus kokkaus mulle on, ja nyt harmittaa oikeastaan vaan koko ajan enemmän, että asuntolan keittiö on niin kamala. Kolmen juuston superkasvislasagnesta tuli oikein hyvää ja sain muiltakin kehuja! Seuraan liittyi tosiaan muutakin väkeä asuntolalta, ja suuntasimmekin tällä kertaa sirkus-teemabileisiin. Teema näkyi kuitenkin aika heikosti, ja ihmisiä oli vähän, joten siirryimme Roxy-yökerhoon. Kotiin tulimme tällä kertaa taksilla, hinta oli kuitenkin vain 300 korunaa (n. 12€), jonka jaoimme vielä kolmelle.
PERJANTAI: Lähdimme iltapäivällä herättyämme itävaltalaisen Elisan kanssa Alpohnse Muchan museoon, mikä oli erittäin oiva valinta! Muchan julisteet ja maalaukset ovat ihan uskomattomia. Ostin jopa yhden julisteen ankeaa asuntolahuonetta koristamaan, ja saatanpa hakea viel toisen isomman ennenkuin palaan kotiin! Museon jälkeen seuraamme liittyi myös saksalainen Agnes, ja kävimme ihan vähän shoppailemassa ja syömässä pizzaa. Palasimme asuntolaan (olut)kaupan kautta ja päätimme levätä hetken. Joku käytävän pojista oli bongannut shottibileet, jonne pikaisten etkojen jälkeen suuntasimme. Bilepaikka osoittautui kuitenkin melkoisen kalliiksi ja täydeksi snobilaksi, joten suuntasimme tuttuun ja turvalliseen Propagandaan, jossa yksi olut maksaa 37korunaa (1.5€) ja viihdyimmekin siellä ihan kohtalaisen myöhään. Kotiinpaluu sujui tutulla kaavalla: yöfalafelia ja pienet jatkot käytävässä.
LAUANTAI: Tuli taas nukuttua pitkään ja hartaasti, mutta olimme jälleen sopineet Elisan kanssa kultturellia ohjelmaa iltapäiväksi; suuntasimme Prague Underground tourille, mukaan liittyi myös slovenialainen Matjaz. Underground tour oli ehkä vähän tylsempi kuin kuvittelin, mutta ainakin näimme mitä kaupungin alla on ja saimme kuulla paljon historiasta. Kierroksen jälkeen kävimme Tescossa ostoksilla ja suuntasimme takaisin asuntolalle. Tarkoitukseni oli viettää rauhallinen lauantai-ilta, mutta koska kaupasta tarttui mukaan 70korunan (2.8€) pullo viiniä, mielikin muuttui käytävällä istuskellessa hyvin nopeasti. Olen kuitenkin iloinen, että lähdin, koska menimme Chapeau Rouge-nimiseen baariin. Kyseisen baarin näïn jo ensimmäisellä viikolla, mutta silloin kyseessä oli dubstep-bileet, jotka eivät todellakaan kiinnostaneet mua. Lauantaina kyseisessä baarissa soi kuitenkin paljon sellaista musiikkia, jota kotosallakin tykkään tanssia ja suosikkiartistejani kuten Robynia ja Manu Chaoa! Olut on Chapeau Rougessa vielä halvempaa kuin Propagandassa, muistaakseni 27korunaa (n. 1€) iso tuoppi. Viivyimmekin muutaman tunnin kyseisessä baarissa, jonka jälkeen paluu kotiin tapahtui ilman ruokaa tai jatkoja. Taisin ensimmäistä kertaa jopa nukahtaa yökulkuvälineeseen!
SUNNUNTAI: Totaalinen lepopäivä, illalla yritin harjoittaa hieman opiskelua, mutta tällaisen viikon jälkeen se tuntui melko vaikealta (varsinkin kun mulla ei ollut aluks edes luettavaa matskua, mutta proffa sen ystävällisesti mulla puoli yhdeksältä illalla lähetti)!
TÄNÄÄN: Tarkoitus oli aamulla herätä suosikkielokuvaluennoille, jonka materiaalit yritin illalla kahlata läpi. Olin kuitenkin yöllä nukkunut ehkä pari tuntia kunnolla ja aamulla voin melko kehnosti. Päätin jättää luennot väliin, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna jopa vähän painaa mieltä. Täällä on opiskelua kuitenkin niin vähän, että nolottaa jättää huonojen elintapojen takia parikin tuntia luentoja väliin. Nukuin kuitenkin itseni parempaan kuntoon, ja päätin lähteä vähän shoppailemaan! Löysinkin kevättakin, pari paitaa ja bodysprayn, mutta vielä jäi ostamatta kevätkengät ja juhlavammat/biletykseen sopivammat vaatteet. Anu oli seuranani ja kävimme myös syömässä maukkaasti soppaa ja sushia. Palasin kaupan kautta asuntolalle ja matkalla kuulokkeeni lakkasivat toimimasta. Sain onneksi lainaan yhdet, huomenna pitänee siis vielä palata kaupoille sen verran, että löydän uudet kuulokkeet ja josko vaikka ne kengätkin sattuis eteen....
Kuten jo aiemmin sanoin, viikonpäivät menee helposti sekaisin. Tämä viikko oli kuitenkin vielä isompi poikkeus, koska luentoja oli peruttu ja bileitä oli paljon. Myös se että itse jaksoin olla menossa noinkin reippaasti, on ihme! Tällä viikolla ohjelmassa on ainakin suomalaista ska-musiikkia Cross Clubilla, naistenpäivän ohjelmaa (esim. Sex Machines Museum), sekä mahdollisesti tyttöjen rymyreissu Brnohon, koska pojat on lähdössä Budapestiin ja heidät pitää päihittää! Saan myös asua viikon verran yksin huoneessamme, koska Bethin poikaystävä on tulossa Prahaan ja heillä on asunto keskustassa vuokrattuna. Ajattelin ainakin siivota ja pyykätä jossain välissä, mutta saa nyt nähdä miten käy...
Koitan tehdä seuraavan merkinnän kera valokuvain. Bileistä itselläni on kuvia vähän syystä että mukanani on ainoastaan iso Canoni, jota en lähde iltarientoihin mukaani raahamaan. Haaveissa on kuitenkin muutaman kertakäyttökameran ostaminen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)