Asioista

OPISKELUSTA

Viikko sitten aloitin "oikeat" opiskelut Charles Universityllä. Tällä hetkellä kasassa on viisi kurssia, joista opintopisteitä kertyy noin 20:

- Hollywood and Europe. Kurssi käsittelee Hollywood-elokuvien ja eurooppalaisen elokuvayleisön suhdetta

- Europe between Hitler and Stalin. Yhden kirjan pohjalle perustuva pieni kurssi, otsikko ehkä kertoo jo aika paljon. Vertaillaan ja tutkitaan kahta diktatuuria

- Czech Culture: Fine arts, theatre, cartoon, new media, landscape. Tutkitaan kaikenlaista tsekkiläistä kulttuuria sarjakuvista arkkitehtuuriin

-Czech theatre: Performance analysis. Joka toinen viikko käydään teatterissa ja joka toinen viikko keskustellaan ja kirjoitellaan analyysejä nähdyistä esityksistä

-Czech language for beginners: Survival Czech. Kielikurssi, jossa keskitytään arkisista tilanteista selviämiseen

Kurssien valitseminen oli siinä mielessä hankalaa, että omaa kulttuurituottajan koulutusta auttavia kursseja oli aika vähän. Otinkin lähinnä nyt sellasia opintoja, jotka itseäni puhtaasti kiinnostavat. Kursseista kaksi on ECES-kursseja, joissa muut opiskelijat on pääasiassa jenkkejä. Tämä ärsyttää ehkä sillai aika paljon, mutta toisaalta nyt on myös hyvä hetki ehkä vähän päästä eroon ennakkoluuloista, joita mulla (ja aika monella muullakin täällä) on jenkkivaihtareita kohtaan.

Mulle sattui siinä mielessä hyvä tuuri, että kaikki lehtorit/tohtorit ovat tähän asti olleet erittäin rentoja, nuorehkoja mieshenkilöitä, jotka ovat heti tuntien aluksi ilmoittaneet, että eivät halua tulla kutsutuksi tohtoreiksi tai herroiksi, eivätkä halua meidän viittaavan jos on jotain asiaa. Yhtä rentoa siis kuin mihin Suomessakin oon tottunut. Oon nimittäin kuullut, että täältä löytyy myös niitä old school-tohtorisherraluennoitsijoita, jotka rakastavat omaa ääntään.

KAUPUNGISTA JA KAUPUNKILAISISTA

Praha on kaunis ja siisti kaupunki. Kaikkea kauneutta on vielä tässä kohtaa vuotta vähän vaikea hahmottaa, mutta veikkaan, että hyvinkin pian saapuva kevät tekee jopa tästä meidän betonihelvettilähiöstä huomattavasti nätimmän! Oikeestaan oon jo alkanut lämpenemään tälle meidän ghetolle, koska lähellä on kauppaa, ravintolaa ja pysäkkiä, eikä tuo julkisilla matkustaminenkaan enää niin rassaa. Julkinen liikenne toimii kaiken lisäksi tässä kaupungissa niin naurettavan hyvin 24/7, että on vähän vaikea edes valittaa.

Ainoa asia, josta en vaan meinaa päästä yli, on paikallisten ihmisten töykeys ja harmaus. Julkivälineissä varsinkin naispuoliset ihmiset tuijottaa häikäilemättä ja inhottavasti ja parhaassa tapauksessa jopa kommentoivat vieressä istuvalle kaverille näkemäänsä ääneen. Suomessa en myöskään koskaan nielisi sitä, että kaupan kassa ei hymyile, hädin tuskin tervehtii ja parhaassa tapauksessa paiskaa vaihtorahat tiskille. Ihmiset myös harvoin pyytävät anteeksi, jos esimerkiksi tönäisevät sinua vahingossa ohi kulkiessaan. Myös sellaisen yleistyksen voisi edelleen tehdä, että miehet ovat mukavampia ja palvelualttiimpia täällä kuin naiset. Tänään viimeksi kaupan kassalla mua palveli noin lähempänä seitsemääkymmentä oleva herra, joka jutteli ja hymyili koko ajan kaikille, ja toivotteli vielä hyvät päivänjatkot kun lähdin!

Ilmeisesti on myös olemassa jonkinlainen yleistys siitä, että ihmiset ovat maan pääkaupungissa ylpeämpiä ja töykeämpiä kuin muualla, pitänee lähteä tarkastelemaan asiaa Prahan rajojen ulkopuolelle. Kovasti ajattelin jo ensi viikonlopuksi jotain pientä päiväreissua!

VAIHTARIELÄMÄSTÄ JA ELÄMÄNTAVOISTA

Vaikka mulla oli ja on edelleenkin omat epäilykseni tästä asuntolaelämästä ja yleisestä Erasmus-kreisibailumeiningistä, niin kyllä mä oon hirveen iloinen lähiviikkojen tapahtumista ja varsinkin näistä ihmisistä, joita oon täällä tavannut. Mä tulin pääasiallisesti näkemään tsekkiläistä elämää ja kulttuuria, mutta kyllähän tää asuntola ja bileet on auttanut sopeutumaan ja mukavoitumaan. Ehkä semmonen oma rauha ja hiljaisuus on vähän kortilla, mutta täältä asuntolastakin voi aina lähteä vaikka yksin kaupungille kävelemään, jos olo ei oo sosiaalisimmillaan.

Myös se ehkä vähän yllätti, miten vaikea täällä on aluksi ylläpitää samanlaisia (suht terveitä) elämäntapoja kuin Suomessa. Oon nyt ollut viikonlopun yli räkätaudissa ja ajoittain myös ilman ääntä, johtuen ihan täysin siitä, että en oo syönyt tuoreita vihanneksia tai hedelmiä juuri yhtään, oon juonut alkoholia lähes päivittäin, joka paikassa saa tupakoida, ainoa liikunta on kävely paikasta A paikkaan B ja oon nukkunut noin kahdet kunnolliset yöunet kahdessa ja puolessa viikossa. Tänään skippasin luennot (jotka olikin onneksi peruttu), koska olo oli aamulla niin kamalan kuumeinen ja pipi. Vakaasti aion kuitenkin muuttaa tätä menoa tästä, kunhan kaikki kurssit alkaa ja olo normalisoituu vielä vähän lisää. Meidän lähellä on onneks yliopiston urheilukeskus ja supermarketin kasvistarjonta luultavasti paranee kevättä kohti!

FIILIKSISTÄ

Olo on jo (flunssaa lukuunottamatta) huomattavasti mukavampi ja normaalimpi kuin esimerkiksi ekalla viikolla. Täällä kuitenkin huomaa, että uusi ympäristö, uudet ihmiset, uusi koulu eli oikeastaan uusi kaikki saa tunteet myllertämään ihan eri tavalla kuin kotona. Koti-ikävä ei oo enää samanlaista kuin aluks, kun oikeesti tuli mietittyä että oiskohan pitänyt lähteä ollenkaan. Pikemminkin ootan vaan innolla, että pääsen skypessä tai puhelimessa kertomaan kotiväelle mitä kivaa tai ei-niin-kivaa täällä on tapahtunut. Nyt kun opiskelut on alkanut, niin elämä alkaa olla mukavasti soljuvampa, eikä enää tuu esimerkiks paineiltua niin paljon siitä, että missaa jotain jos ei joka ilta ole ottamassa sitä olutta muiden kanssa.

Viikko

Ensimmäinen kokonainen viikko Prahassa takana päin. Meininki on jo paljon mukavoituneempi kuin viimeksi, eikä tarvinnut edes itkeskellä kotiinskypettelyn jälkeen. Sain tosiaan vihdoin tänä aamuna oman nettini toimimaan, mikä helpotus! Kummasti sitä ihminen huomaa olevansa riippuvainen internetistä, eikä sitä edes tajua...

Viikon sisään on mahtunut aika paljon ohjelmaa, pääasiassa alkoholiin liittyvää. Kummasti se olut maistuu täällä, vaikka Suomessa oon ehdottomasti viinin ja kuivahkon siiderin ystävä. Enkä myöskään ehkä haluais myöntää sitä, mutta on se vaan vähän helpompaa läpättää uusille ihmisille vieraalla kielellä, kun on ottanut pari rentouttavaa. En Suomessa oo yleensä se ihminen joka on samantien suunapäänä, joten vaikeaa sitä on yrittää muuttaa täällä tuosta vaan. Saatan kuitenkin vähän aliarvioida itseäni, koska eilen eräs puolalainen tyttö kertoi katsoneensa mua tutustumisillassa, ja oli miettinyt, että näytän ihmiseltä jonka kanssa hän haluaisi jutella. Tuli hyvä mieli.

Baareja siis on tullut nähtyä, mutta oon toki myös käynyt ihailemassa vähän kaupunkia. Oon kuitenkin koittanut ottaa aika rennon asenteen, koska täällä tulee oltua niin pitkään, että kaikki nähtävyydet ja baarit tulee varmasti tutuiksi. Eilen kävin turisteilemassa sen verran, että lähdin mukaan "opastetulle" matkalle Prahan tv-torniin. Melko kammottava rakennus on kyseessä, ja kaikenlisäksi sitä oli yritetty koristella pitkin tornia kiipeilevillä vauvapatsailla...Ylhäältä näkymät oli kuitenkin aika loistavat!

Yliopistolla ollaan käyty jopa kerran, virallisessa rekisteröinti/avajaistilaisuudessa. Saatiin sieltä iso paketti infoa ja meinasin hermostua, kun asiaa tulee niin paljon kerralla. Tänään koitin jo valita muutamia kursseja, harmillisesti pari kovasti kiinnostavaa oli jo täynnä.

Eilisilta oli tavallaan ehkä itselleni jollain tapaa mukavin tähän mennessä. Ohjelmassa oli "Zyzkov run", jossa kierrettiin Zyzkovin kaupunginosassa kartalle merkittyjä baareja joukkueissa ja kaikissa piti juoda ainakin yksi olut. Itse liityin osittain täysin satunnaiseen porukkaan vähän myöhässä, mutta kyseinen ryhmä osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Tapasin kourallisen mukavia uusia ihmisiä, ja mikä parasta, kukaan ei ollut meidän asuntolakäytävästä. Asuintovereissani ei siis todellakaan ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta olen niin kovasti pelännyt omaa sosiaalista jurouttani, että oli kiva huomata jutun luistavan niin luonnollisesti erilaisten tyyppien kanssa.

En vaan tiedä miten tätä asuntolaa voisi kuvata. Ensimmäinen sana, joka tuli rehellisesti mieleen, oli Neuvostoliitto. Kymmenen siniharmaata korkeaa peltitönöä rivissä, kokolattiamattoa, likaiset ikkunat ja todella, TODELLA, ikävä henkilökunta. Mun pitäis esimerkiksi hyvinkin pian päästä pesemään pyykkiä, ja kammottaa todella paljon mennä hoitamaan asiaa tonne aulaan. Toinen ikävä asia on keittiötilat. Keittiöksi en niinkään kutsuisi tilaa, josta löytyy vain kaksipaikkainen, hidas, hella ja allas tiskaamiseen. Tänään tein ensimmäistä kertaa kunnon ruokaa täällä. Ihan onnistunut wokkisetti oli, mutta keittiö on silti kamala. Ikävälle henkilökunnalle ei myöskään vaan voi mitään, tässä koko kaupungissa tuntuu olevan tuo asiallinen asiakaspalvelu vähän tuntematon käsite. Suomalaiselle on vaan niin vaikea käsittää, että kaupan kassa ei tervehdi tai katso silmiin. Asiakaspalvelijat myös jatkavat usein tsekin puhumista, vaikka heille koittaisi tehdä selväksi ettei ymmärrä.

Asuntolaan ja ehkä elämään sopeutumista yleensä on kuitenkin kovasti helpottanut hyvät tyypit samassa käytävässä ja ehdottoman ihana kämppikseni Beth, jonka kanssa löytyy koko ajan lisää jotain yhteistä.

Kaikenkaikkiaan olo on siis überpositiivinen, vaikka odotan että olo normalisoituis täysin ja elämä tuntuis arkiselta. Toisaalta tää on niin ainutlaatuinen kokemus, että miks pitäis tuntua täysin normaalilta ja tylsältä?

Nyt taalla!

Hienosti ilman suomen kirjaimia alkaa merkinnat Prahasta. Saan omaan koneeseen netin vasta ensi viikolla, koska sita varten tarvitaan kansainvalinen ISIC-opiskelijakortti.

Huhhuh, mista aloittaa? No vaikka siita, etta fiilis on oikein hyva. Onneksi olin kuullut edeltajaltani Minnalta etukateen kuvauksia neuvostohenkisesta asuntolasta ja sen kohtalaisen tympeasta henkilokunnasta ja kaukaisesta sijainnista, joten ne eivat tulleet yllatyksena. Jos en olisi tiennyt, olisin talla hetkella luultavasti paljon enemman kujalla tai arsyyntynyt. Oli myos ihanaa, etta pari paivaa ennen lahtoa sain tutor-Zuzkalta viestin. Han oli lentokentalla vastassa ja toimitti meidat asuntolaan asti perille ja auttoi tympeiden tatien kanssa asioinnissa.

Suurin pelkoni oli tanne tullessa, etta minkalaisen kamppiksen kanssa joudun samaan huoneeseen. Voin kertoa, pelko oli turha. Kamppikseni Beth on oikein mukava tytto Liverpoolista, jonka kanssa ollaan tanaan muun muassa vuorotellen pillitetty. Hanen vanhempansa olivat viela taalla saattamassa hanta ja ma soitin omille vanhemmilleni, pillitykseksihan se meni. Saatiin onneks naurettua itkut tiehensa. Eika taalla tosiaan ole ikavaa tai inhottavaa, mutta minkas sille mahtaa kun on aitin ja isin tytto...

Eilinen ja tama paiva on mennyt lahinna tutustuessa paikalla oleviin ihmisiin, ymparistoon ja tietysti yleiseen fiilistelyyn. Onhan se nyt ihan helvetin hienoa asua kaupungissa, jossa on niin paljon historiaa ja halpaa kaikkea. Eilen paastiin jo vahan juhlimisenkin makuun, kun yksi asuntolakerroksemme pojista vei meidat "kuokkimaan" synttarijuhliin keskustaan. Tulihan siina muutama drinkki ja olut juotua, mutta olin viela vahan varovainen. Jouduttiin bileiden jalkeen Bethin kanssa vahan eksyksiin, mutta paastiin taksilla nopeasti ja halvalla takaisin asuntolaan.

Tanaan kavin kaupungilla norttailemassa kahvilassa ja tapasin Bethin vanhemmat. Aivan ihastuttava brittipariskunta, joka tarjosi mullekin ruoat ravintolassa. Pyorin vahan aikaa kaupungilla yksin, mutta oli viela vahan hassu olo jotenkin. Myos julkivalineissa tuntuu, etta ihmiset tuijottavat kovasti. Tunnistaako ne turistin niin helposti, vai onko mun naamassa jotain hassua?

Olis kiva jo tuntea kaikki julkisen liikenteen linjat ja muutenkin paikat ja saada netti toimimaan kunnolla, etta nakisi paremmin mita taalla tapahtuu. Pitais kuitenkin muistaa, etta vasta toinen paiva on lopuillaan ja jokunen kuukausi viela edessa.

Ajatukset on viela vahan sekaisin, varsinkin askeisen itkeskelyn jaljilta. Menen nyt kuitenkin kaytavaan uusien tyyppien seuraan ja korkkaan sitruunaoluen. Ohhoh.

ps. kuvia tulee jahka paasen omalle konelleeni tekemaan paivityksia!

ooh sekavia ajatuksia

Nyt jopa saatan jo uskoa, että huomenna oikeesti lähden. Jos miettii kokonaiskuvaa niin viisi kuukauttahan on ihmisen elämässä pikkuruinen hetki, mutta omassa rutinoituneessa mukavuuselämässäni ulkomailla asuminen ja opiskeleminen viiden kuukauden ajan on ihan pirun isoa. Vaikeinta koko reissussa tulee varmasti olemaan ystävistä ja perheestä erossa oleminen, mutta onneks tiedän jo että saan kevään aikana muutamia vieraita ikävää helpottamaan!

Yllättävän pitkä ja oikeastaan rasittava on ollut koko vaihtoonlähtöprosessi. Papereita, postittelua ja muistettavaa on ollut enemmän kuin oletin, ja oikeastaan kaiken oon hoitanut viimetipassa. Jotain opiskeluhommia jäi vielä tekemättä, vaikka tarkoitus oli että mitään ei jäis roikkumaan...Veikkaan kuitenkin, että stressailu ja kiireily unohtuu, kun Prahan maisemien ja makujen pariin pääsee! On myös helpottanut prosessin aikaista tuskailua aika paljon se, että Prahan päästä on saanut vastauksia kysymyksiin ja apua hyvinkin nopeasti. Myös aika ihanaa oli, kun sain sähköpostia tutorilta, joka ilmoitti että voi tulla huomenna meitä vastaan lentokentälle ja viedä asuntolalle! Sain myös jo s-postiin newsletterin, jossa oli puhetta Charles Universityn vaihtareiden kevään pippaloista ja reissuista. Ennusmerkkien perusteella voisi siis ainakin kuvitella, että luvassa on mukava ja ohjelmantäyteinen kevät!

Nyt ei oikeastaan jännitä, vaan pikemminkin haluais vaan perille ja mukavoitumaan! Tai no jännittää oikeesti, mutta oletin että jännitys ois ollut paljon enemmän semmosta oksutusta ja mahankääntyilyä!

Lupaanlupaanlupaan parannella blogini ulkoasua ja oikeesti postailla edes vaikka kerran viikossa!