Viikko

Ensimmäinen kokonainen viikko Prahassa takana päin. Meininki on jo paljon mukavoituneempi kuin viimeksi, eikä tarvinnut edes itkeskellä kotiinskypettelyn jälkeen. Sain tosiaan vihdoin tänä aamuna oman nettini toimimaan, mikä helpotus! Kummasti sitä ihminen huomaa olevansa riippuvainen internetistä, eikä sitä edes tajua...

Viikon sisään on mahtunut aika paljon ohjelmaa, pääasiassa alkoholiin liittyvää. Kummasti se olut maistuu täällä, vaikka Suomessa oon ehdottomasti viinin ja kuivahkon siiderin ystävä. Enkä myöskään ehkä haluais myöntää sitä, mutta on se vaan vähän helpompaa läpättää uusille ihmisille vieraalla kielellä, kun on ottanut pari rentouttavaa. En Suomessa oo yleensä se ihminen joka on samantien suunapäänä, joten vaikeaa sitä on yrittää muuttaa täällä tuosta vaan. Saatan kuitenkin vähän aliarvioida itseäni, koska eilen eräs puolalainen tyttö kertoi katsoneensa mua tutustumisillassa, ja oli miettinyt, että näytän ihmiseltä jonka kanssa hän haluaisi jutella. Tuli hyvä mieli.

Baareja siis on tullut nähtyä, mutta oon toki myös käynyt ihailemassa vähän kaupunkia. Oon kuitenkin koittanut ottaa aika rennon asenteen, koska täällä tulee oltua niin pitkään, että kaikki nähtävyydet ja baarit tulee varmasti tutuiksi. Eilen kävin turisteilemassa sen verran, että lähdin mukaan "opastetulle" matkalle Prahan tv-torniin. Melko kammottava rakennus on kyseessä, ja kaikenlisäksi sitä oli yritetty koristella pitkin tornia kiipeilevillä vauvapatsailla...Ylhäältä näkymät oli kuitenkin aika loistavat!

Yliopistolla ollaan käyty jopa kerran, virallisessa rekisteröinti/avajaistilaisuudessa. Saatiin sieltä iso paketti infoa ja meinasin hermostua, kun asiaa tulee niin paljon kerralla. Tänään koitin jo valita muutamia kursseja, harmillisesti pari kovasti kiinnostavaa oli jo täynnä.

Eilisilta oli tavallaan ehkä itselleni jollain tapaa mukavin tähän mennessä. Ohjelmassa oli "Zyzkov run", jossa kierrettiin Zyzkovin kaupunginosassa kartalle merkittyjä baareja joukkueissa ja kaikissa piti juoda ainakin yksi olut. Itse liityin osittain täysin satunnaiseen porukkaan vähän myöhässä, mutta kyseinen ryhmä osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Tapasin kourallisen mukavia uusia ihmisiä, ja mikä parasta, kukaan ei ollut meidän asuntolakäytävästä. Asuintovereissani ei siis todellakaan ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta olen niin kovasti pelännyt omaa sosiaalista jurouttani, että oli kiva huomata jutun luistavan niin luonnollisesti erilaisten tyyppien kanssa.

En vaan tiedä miten tätä asuntolaa voisi kuvata. Ensimmäinen sana, joka tuli rehellisesti mieleen, oli Neuvostoliitto. Kymmenen siniharmaata korkeaa peltitönöä rivissä, kokolattiamattoa, likaiset ikkunat ja todella, TODELLA, ikävä henkilökunta. Mun pitäis esimerkiksi hyvinkin pian päästä pesemään pyykkiä, ja kammottaa todella paljon mennä hoitamaan asiaa tonne aulaan. Toinen ikävä asia on keittiötilat. Keittiöksi en niinkään kutsuisi tilaa, josta löytyy vain kaksipaikkainen, hidas, hella ja allas tiskaamiseen. Tänään tein ensimmäistä kertaa kunnon ruokaa täällä. Ihan onnistunut wokkisetti oli, mutta keittiö on silti kamala. Ikävälle henkilökunnalle ei myöskään vaan voi mitään, tässä koko kaupungissa tuntuu olevan tuo asiallinen asiakaspalvelu vähän tuntematon käsite. Suomalaiselle on vaan niin vaikea käsittää, että kaupan kassa ei tervehdi tai katso silmiin. Asiakaspalvelijat myös jatkavat usein tsekin puhumista, vaikka heille koittaisi tehdä selväksi ettei ymmärrä.

Asuntolaan ja ehkä elämään sopeutumista yleensä on kuitenkin kovasti helpottanut hyvät tyypit samassa käytävässä ja ehdottoman ihana kämppikseni Beth, jonka kanssa löytyy koko ajan lisää jotain yhteistä.

Kaikenkaikkiaan olo on siis überpositiivinen, vaikka odotan että olo normalisoituis täysin ja elämä tuntuis arkiselta. Toisaalta tää on niin ainutlaatuinen kokemus, että miks pitäis tuntua täysin normaalilta ja tylsältä?